tiistaina, tammikuuta 30, 2007

Viime viikon tiivistyksessäni suitsutin Ylen netissä kuunneltavia puheohjelmia. Suurin osa löytämistäni nettiradioista on keskittynyt musiikkiin, tasokasta puheohjelmaa on löytynyt lähinnä valtion ylläpitämiltä kanavilta. Uskon, että tämä ei ole koko totuus. Mutta jatketaan Valtion Virallisella linjalla: tänään ja eilen olen kuunnellut BBC 3:n nettitarjontaa. Äärimmäisen hyvin juonnettua ja, ainakin viimeisen viikon jaksojen perusteella, hyvin kiinnostavia aiheita käsittelevää Nightwaves-ohjelmaa voin suositella lämpimästi. Tuo linkki vie jaksoon, jossa aiheena mm. sairaaloiden arkkitehtuuri ja vieraana mm. brittiläinen näyttelijä, jonka haastattelussa tulee esille monia hyviä pointteja Beckettin tyylistä ym.

Tosin BBC:n nettiversion ohjelmien äänenlaatu aiheuttaa välillä kummallisia mielikuvia. Puhe kuulostaa paikoitellen siltä, kuin sen alla olisi oktaavia matalampi versio puheraidasta. Tämä johtunee koodauksesta. Koitin etsiä, josko joku tekisi podcasteja mahdollisimman huonolaatuisella pakkauksella: hyvälaatuisen livestreamingin lähettäminen kotiverkosta kun ei mahdollista kuin pari hassua kuuntelijaa. Mutta jos lähetettävä ohjelmavirta olisi äärimmäisen pakattua, mahtuisi esimerkiksi yhden megan kaistalle jo kymmeniä kuuntelijoita. Ehkä tästä voisi kehittyä musiikin alalaji....

Palasin taas R. Murray Schaferin Vancouver Soundscape-kirjan pariin. Lukiessani huomioita kaupungin äänimaisemaa dominoivista "keynote" -äänistä, pohdin äänimaisemakiinnostustani suhteessa kuunnelmaan. Kaupunki kuunnelmana? Organisoida kymmeniä ihmisiä ympäri Helsingin keskustaa ja lähiöitä tuottamaan ääniä: laulua, tehosteenomaisia iskuja, juoksupyrähdyksiä, pärryttimillä viritettyä pyöräilyä, musiikkia, ryhmähiljaisuutta...Olisi mielenkiintoista sekoittaa kaupungin arkipäiväiset, aktuaaliset äänet kerronallisiin tai ei-tarkoituksenmukaisiiin ääniin. Olisivatko nuo äänet fiktiota? Eikö kyseessä olisi vain osa kaupungin kulttuuria, eihän vaikkapa Maailma kylässä -festivaalin tuottamat äänet ole fiktiota, vain osa kulttuurikaupungin äänimaisemaa sinä hetkenä? Miten ylipäätään kaupungin äänimaisemaan voi tuottaa mitään fiktiivistä? Helsingin Stockmannin kulmilla on silloin tällöin ollut jousikvartetto soittamassa seesteistä klassista musiikkia. Ensi kertaa sen kuullessani en nähnyt soittajia, kuulin vain musiikin korttelien yli, ja kuvittelin hetken olevani elokuvassa. Kun urbaania äänimaisemaa alkaa tarkkailla, on vaikea sanoa, mikä "kuuluu" ja "ei kuulu" äänimaisemaan sen arkisena osana. Minusta juuri satunnaisuus ja yllättävät kohtaamiset tekevät kaupunkikokemuksesta omanlaisensa.

Olisikin hauska tehdä laaja tutkimus Helsingin äänimaisemasta, piirtää jonkinlainen auditiivinen kartta esimerkiksi keskustan alueesta, ja käyttää tätä äänipartituuria pohjana kuunnelmalle ja sen tapahtumien sijoittamiselle. Todellisuuden tutkimuskeskus on käyttänyt Helsinkiä useasti esitystensä elementtinä, harmi vain, etten ole niistä yhtäkään voinut kokea.

Helsingin keynote-äänet lienevät, Suomen oloissa, raitiovaunun ja metron tuottamat äänet ja toisaalta tavallista vilkkaampi häly. Varmasti muitakin on, en vain ole tiedostanut niitä. Schafer toteaa kirjassaan Vancouverin äänimaiseman muuttuneen 150 vuodessa lokaalista globaaliksi, omalaatuiset puupäällystetyt kadut ja höyrylaivat vaihtuivat maantiehen ja autoihin 1900-luvun myötä. Luonnonäänten puolesta Vancouveria leimaa monet veden äänet: kaupungissa sataa usein ja se sijaitsee rannikolla. Samaten Vancouverin metsä on hyvin omalaatuinen, linnut ovat pääosin saalistajalajeja, joten linnunlaulua ei juuri kuulu. Tuon metsän epätavallinen hiljaisuus ihmetytti jo aikoinaan uudisraivaajia.

Visuaalisia erityisyyksiä on helppo muistaa Suomen eri kaupungeista, äänten suhteen en juuri saa mitään mieleeni. Lapsuuttani leimasi kahden tehtaan, Huittisten Lihapoikien ja Saarioisten välissä asuminen. Niiden aiheuttamat huminat ja tuhahdukset ovat jääneet lähtemättömästi mieleeni. Tällä hetkellä ääniympäristöni dominoivin tekijä on naapurin koira, joka haukkuu tasaisesti noin kello 9-12 ja myöhemmin siinä 17-19 välissä, siis silloin kun teen töitä kotona...

loppuun linkki radion parissa työskentelevän taiteilija Anna Frizin myspace-sivulle, josta voi kuunnella hänen sävellyksiään. Itse diggasin kovasti Decline -nimisestä biisistä, joka on osa kolmiosaista Vacant City Radio -teoksesta. Friz on äänittänyt lyhytaaltoradioiden "haamuja", jäänteitä ajasta, jolloin transistoriradioiden taajuusvalitsimissa oli kaupunkien nimiä. Nyt nämä taajuudet ovat tehneet tilaa yksityisomisteisille radioille...Hieman parempi selostus, englannin kielellä, löytyy tuota VCR-linkkiä napsauttamalla :D Saman linkin takaa löytyy m3u-tiedostona teos käsittääkseni kokonaisuudesaan, suosittelen, esimerkiksi siirtymä n. 10 min jälkeen radiokohinoista tyhjässä varastotilassa kävelyyn on aika perkeleen hieno. Muutenkin ko. teoksessa tosi intiimi tunnelma, tulee lapsuuden radiotaajuuksilla surffailut mieleen. Friz teki äänityksiä 2001-2002 hylätyissä tehdasrakennuksissa, uskoisin huminoiden olevan niissä äänitettyjä. Mutta jälleen kerran, don't quote me on that.

Tunnisteet: , ,

posted by Kimmo Modig @ 10:41 ap.