Kuulemani mukaan

Tervetuloa

Perustin tämän blogin Teatterikorkeakoulun kuunnelmakursilla tammikuussa 2007.
Kuunnelmakurssi on äänisuunnittelun maisteriopintojen pisin opettajien vetämä
opintojakso, kestoltaan 7 viikkoa.

Ensimmäiset kaksi viikkoa pidettiin syksyllä 2006 yhdessä näyttelijöiden, dramaturgien ja ohjaajien kanssa. Tammikuussa alkoi varsinaisen kuunnelman tekoon varattu 5-viikkoinen periodi, jonne osallistui 4 äänisuunnitelijaa, yksi dramaturgi, yksi ohjaaja ja kolme näyttelijää. Lisäksi jotkut näyttelijät saattavat olla käytettävissä.

Tässä blogissa esittelen löytämiäni kiinnostavia tekstejä, podcasteja tai muita aiheeseen liittyviä nettimateriaaleja. Huom. Nämä eivät ole millään muotoa akateemisia tekstejä tai lähdemateriaaliksi kelpaavia.
Pyrin kirjoittamaan ainakin 50-prosenttisesti aiheista, joihin voin antaa linkit.

Ymmärtääkseni hieman radiota mediana, Luin viime viikolla Barry Truaxin mainiosta Acoustic Communication -kirjasta suoraan radiota käsittelevät osuudet. Alunperin 80-luvulla julkaistu kirja koki päivityksen 2000-luvun alussa, jolloin keskustelu digitaalisista lähetyksistä ja netin tarjoamista kuuntelumahdollisuuksista kävi kuumimpana. Mainion esimerkin tästä keskustelusta tarjoaa Alan Beckin essee vuodelta 2002, nimeltään The 'Death of Radio'?.

Beckin essee: http://www.kent.ac.uk/sdfva/rp/index.html

Barry Truax sai minut pohtimaan radion rakenteita. Kaupallisten radioiden ohjelmavirta on jaettu blokkeihin, jotka muodostavat ohjelmakartan. Nämä blokit täytetään ohjelmalla, mainoksilla ja musiikilla. Truax jakaa (kaupalliset) radiot foreground(suomennan sen huonosti "pintaradioksi") ja background ("taustaradio") -kanaviin. Pintaradio pyrkii pitämään jatkuvalla intensiteetillään kuulijan mukana. Jälkimmäinen operoi lähes hypnoottisena taustana kuuntelijan/kuluttajan askareille ja tästä äänimatosta esiin ponnistaville mainoksille. Suomalaisista kanavista esimerkiksi kelpaavat edellisestä Kiss FM ja jälkimmäisestä Groove FM.
Oleellista on, että ns. vaihtoehtokanavat, jotka eivät tavoittele pääasiallisesti voittoa, ottavat lähes poikkeuksetta kaupallisten kanavien rakenteen, vaihtaen vain sisällön. Ylen 1, jonka tarjontaa esittelen hieman seuraavaksi, eroaa kaupallisista kanavista myös rakenteensa osalta, siksi sen kuuntelu lienee mielestäni äärimmäisen mukava ja virkistävää. Usean kuuntelukerran jälkeen toki Ylen ykkönenkin alkaa vaikuttamaan konventionaaliselta ja kankealta...

Mikä tämä rakenne siis on? Sekä pinta- että taustaradio pyrkii tekemään siistejä leikkauksia. Juontajan puhe vaihtuu radion identiteettimainokseen ("Tämä on Radio Helsinki"), tästä varsinaisiin mainoksiin ja taas identiteettimainoksen kautta juontajan spiikkiin, joka johtaa musiikkiin. Musiikkikappaleesta palattessa juontajan puhe alkaa jo usein kappaleen lopun päälle, jottei kuuntelija kokisi kevyttä katharsista, kokien näin vieneensä kuunteluhetken loppuun. Tämä kokemus saattaisi johtaa uuden toiminnan aloittamiseen, joka saattaisi hyvinkin olla kanavan vaihto!

(Kaupalliset) radiot käyttävät erilaisia malleja rakentaessaan ohjelmavirtaa mainoksista, puheesta, hiljaisuudesta ja uutisista, pyrkien usein enemmän tai vähemmän tasaiseen, katkeamattoman oloiseen ohjelmavirtaan.

Mitä siis kuunnelmalle tapahtuu, kun se otetaan pois tästä ohjelmavirrasta? Tosin kuunnelmia soitetaan, käsittääkseni, Suomessa yksinomaan Yle 1 -kanavalta, joka ei pyri tälläiseen katkeamattomaan tunnelmaan. Em. kanavalla on paljon enemmän hiljaisuuksia, esimerkiksi uutisten ja musiikikappaleen välillä, tunnin ohjelmavirrassa on paljon vähemmän tapahtumia("palikoita") kuin kaupallisilla kanavailla. Myös äänen dynamiikka on isompaa. Kaupallisilla kanavilla, ainakin Truaxin kotimaassa Yhdysvalloissa 80-luvulla(...), suurimmat dynamiikkaerot kuullaan mainoksissa.

Yle 1 -kanavalla dynamiikkaerot voivat olla esimerkiksi reportaasi-tyylisen ohjelman sisällä melko isoja, hiljaisesta tausta-atmosta kompressoituun juontospiikkiin. Tällöin myös kuunnelma (tyypillisesti) nyanssirikkaana ohjelmaformaattina "ui" helposti Ylen 1:n ohjelmien väliin. Olen itse kokenut tämän asian useasti, viiimeksi tänään. Kuuntelin vuoron perään Yle 1:sta ja nettiradioita. Ylessä sunnuntaipäivän kuunnelmauusinta vaihtui pianokonsertoksi, kohta vuorossa oli keskusteluohjelma klassisen musiikin konventioista. Kuunnelma erottautui tästä ohjelmavirrasta ehkä eniten järjestetyn oloisena äänimaisemana.

Netissä surffatessani päädyin WMBR-yliopistoradion sivuille.
os: http://wmbr.mit.edu/
Ranskankielinen ohjelma Haitista tuntui sopivan hyvin yhteen Yle 1:n tarjonnan kanssa. Syödessäni kuuntelin synnyinkaupunkini Huittisten paikallisradiota, Radio Mantaa, jonka ohjelma tulee nykyisin valmiiksi tuotettuna joitakin spiikkejä ja uutisia lukuun ottamatta muualta. Tämä käytäntö on käsittääkseni melko yleinen suomalaisilla kaupallisilla radiokanavilla. Truaxin kuvailut kaupallisen radion uutistiominnasta osuivat hyvin kohdalleen: kevyitä aiheita, paljon uutisia ihmisistä ja beille tapahtuneista kummallisista jutuista sekä nopeita leikkauksia kanavan identiteettijinglen ja juontajan kautta takaisin dynamiikaltaan hyvin kapeaan musiikkivirtaan.

Pari hyvää löytyä Ylen sivuilta: Kaikuluotain-blogi, jonka kirjoittaja Mikko Paartola pohtii podcasteja, dokumenttia internetin aikakaudella ja muuta sellaista. Kuuntelemisen arvoinen on dokumenttituottaja Hannu Kariston haastattelu aiheesta:
http://blogit.yleradio1.yle.fi/kaikuluotain/ovijaikkunat

Myös pienet äänikirjeet ovat napakan muotonsa puolesta oivallisia auditiivisia pakinoita. Juha Hurmeen väritetyn(?) oloinen puhetyyli vei kokemukseni melko lailla lähelle kuunnelman kuuntelemista.
http://www.yleradio1.fi/kulttuuri/kultakuumeenkolumni/

(Su 21.01.07 0:35 Huh mikä remix: keskustelua Jeesuksen opetuksista, taustalla Duran Duranin Girls on Film -biisi. Mahtava yhdistelmä, tulee mieleen kummalliset AM-taajuuksien kuuntelut teininä. Kaksi radiokanavaa kerralla, sopii nykyajan nopeatahtiseen asioihin tutustumiseen! Kummaa, että tuo Luukkaan evankeliumia pohdiskeleva toimittaja puhuu hyvin juuri puolet hitaampaan tahtiin Duran Duranin nopeatempoisen biisin kanssa. Voitte kokeilla itse asettamalla taajudeksi 87,8-88 MhZ Helsingissä.)

Lisäksi Truax asettaa, tosin ei radiosta puhuessaan, äänitapahtumat ketjuun niiden semanttisen tarkkuuden mukaan: Puhe-musiikki-ääniympäristö(soundscape). Puhe on sääntöjen asettamaa, usein tarkan viestin välittämiseen pyrkivää. Jo pari sanaa kokonaisesta lauseesta irroitettuna voi luoda tarkkoja merkityksiä. Saman pituinen pätkä musiikkia voi tuntua täysin irralliselta. Musiikin palasten suhteiden syntyminen vaatii usein ajallisesti pidempiä jaksoja.
Tämä Truaxin malli ei toki pyri olemaan kaikenkattava, mutta toimii hyvin avauksena keskusteluun, kun puhutaan äänisuunnittelusta ja äänen merkityksistä. Siitä ehkä enemmän lisää ensi kerralla.

Edit: tähän tutustun seuraavaksi http://radia.fm/ . Löytyi Resonancefm.com -radion ohjelmakartasta linkkinä. Lontoolaisen Resonance FM -kanavan maanantaiohjelmistoon näyttäisi kuuluvaan jonkin eurooppalaisen maan tuottama radiofoninen biisi. Huomenna 22.1. on luvassa Radia FM -kanavan tuotos.

Tunnisteet: Barry Truax, metainfo, radio, Yle

posted by Kimmo Modig @ 11:40 ip. 1 comments