Radion ja kuunnelman erityisyydestä
Tänään vähän kyökkipohdiskelua kuunnelmastaKuunnelman kokeminen eroaa teatteriesityksestä erityisesti epämuodollisuutensa vuoksi. Teatteriesitykseen osallistuminen vaatii katsojalta yleensä etiketin tuntemusta. Radion kuuntelulle on toki myös muodostunut konventionsa, mutta esimerkiksi mahdollisuus päättää itse esityksen äänenvoimakkuus, kuunteluasento ja -paikka sekä hyvin helpoksi tehty kokemuksen päättäminen tai aloittaminen tekevät kuunnelmasta huomattavasti vähemmän jähmeän.
Näkyykö tämä yleensä kuunnelmissa? En ole huomannut. Kuunnelma voisi olla katuperformanssin kaltainen kevyt, alku- ja loppupisteen ikeestä vapaa tapahtuma. Siis enemmän tilanne kuin tarina.
Kuulemani Ylen kuunnelmat hyödyntävät yleensä radion toista etua, intiimiyttä. Radio tulee tutkitusti kuuntelijaa lähelle, yön puheohjelmat ovat kuin puuttuva seuralainen. Kirjoitin viime viikolla Anna Frizin Vacant City Radio -teoksesta, joka löytyy Kunstradio.at -sivuilta (linkki pari-kolme viestiä alempana). Tuo työ ehkä tavoittaa takaa hakemani ajallisen keveyden ja maisemallisuuden. Tosin täysi kappaleesta nauttiminen vaatii mielestäni tiedon, että äänitykset on tehty hylätyissä tehdasrakennuksissa ja radiosamplaukset ovat ns. kummitustaajuuksilta poimittuja.
Entä sitten sanoma, kysyn itseltäni.
Pidän, että asiat tehdään niillä keinoin, joilla parhaiten tavoitteisiin päästään. Toki taitava tekijä/tekijät pystyy kertomaan valitsemillaan "kommunikaatiojärjestelmillä" (esim. musiikki, teksti, kuva) eri asioista, jotka eivät asia- tai arkipuheen muodossa tai vain yhden järjestelmän turvin välittyisi.
Millaisia järjestelmiä tai olioita kuunnelmassa käytettävät puhuttu teksti, musiikki ja äänet aikaansaavat? Kaikki kuunnelman materiaali on toki auditiivista, joten halutessamme sijoittaa tekstin, äänen ja musiikin jonkinlaiseen järjestykseen, voimme käyttää esimerkiksi Barry Truaxin mallia, jossa ne ovat semanttisen tarkkuutensa mukaan jonossa. Kuten Truax (muistaakseni) toteaa, jo yksi sana voi antaa kuulijalle hyvinkin tarkan merkityksen, kun taas pari nuottia musiikkia jättää helpommin tilaa tulkinnalle.
Esimerkiksi taustoittavan musiikin valinta voi vaikuttaa kokemukseemme tekstistä, suhteuttaa sitä. Näin tapahtunee aina, kun kuulemme puhetta; se sijoittuu äänimaisemaansa. Arkisena kokemuksena emme toki kiinnitä useinkaan tällaiseen huomiota. Silti itselleni mieleenpainuneiden keskusteluiden tai puheen havaitsemisen muistot kantavat mukanaan sitä maisemaa, jossa ne muistan kuulleeni. Ne eivät ole vain väritöntä informaatiota. Tosin nyt sekoitan helposti puhujan ja kuuntelijan välisen (valta)suhteen sekä (ääni)tilanteen yms. Tarkoitan, että äänestäkin puhuttaessa on mahdotonta irrottaa muita asioita ihmiskokemuksesta. Menipä saivarteluksi.
No, kuunnellaanpa tähän väliin kuunnelma, Two Men from Delft, BBC:n Drama on 3 -ohjelmsarjasta. Jokainen kuunnelma on kuultavissa 7 päivää lähetyksen jälkeen, tuo Delft-juttu on linjoilla su 11. helmikuuta 2007 asti. En kyllä aivan ymmärrä mitä järkeä on laittaa näin huonolla laadulla kuunnelma nettiin. Puhe särisee ja äänissä on matalan näytteenottotaajuuden "kuplinta."
Huomenna kenties tuosta hieman availua. Kauniita unia. Ja jos ei uni tule, niin ehkäpä amerikkalaisen The Mercury Theatre On Air -sarjan 30-luvun huippujaksojen läpikuuntelu tuudittaa uneen: Tuolta löytyy mm. Orson Welles -ohjaus Maailmojen sota, jota usein käytetään esimerkkinä radion voimassta: kyseinen kuunnelma sai ihmiset 30-luvulla luulemaan, että ufot todella hyökkäävät.
posted by Kimmo Modig @ 12:02 ip.
0 comments
