blogi lepää
Aloitin tämän blogin vuoden 2007 alussa pohtiessani kuunnelman ja radion mahdollisuuksia. Asiaan liittyneen kurssin
päätyttyä Teatterikorkeakoulussa, en ole päivittänyt blogia pariin kuukauteen. Jatkan kirjoittamista myöhemmin tänä vuonna erään projektin yhteydessä, jolloin pohdin ääniympäristöjä ja mahdollisuuksiamme vaikuttaa niihin.
Aiemmista merkinnöistäni löytyy linkkejä mielenkiintoisiin nettiäänen ilmiöihin sekä hieman omia kelojani. Hilpeää selailua!
Tällä hetkellä Helsingissä on näytteillä 6 muotokuvaa, jotka olen tehnyt yhdessä tekstiilitaiteilija Venla Martikaisen kanssa. Niitä voi käydä katsomassa 6.5.07 asti
Galleria Majakassa, Harjukatu 3B, Kalliossa.
Myöhemmin työt ovat osittain näytteillä
Master of Arts 07 -festivaalilla.
Myös aiemmin mainitsemani Laura Collianderin ohjaama
näytelmä Sanat tai henki on tullut jo jonkin aikaa sitten ensi-iltaan, sekin pyöri vielä ensi viikon ajan. Kyseisestä esityksestä tuli hieman erilainen, kuin mitä pari merkintää sitten hahmottelin. Iloista popmusiikkia luvassa siellä, siis omalta osaltani. Tervetuloa!
Täältä voit kuunnella eri ihmisten ajatuksia nettiaudiosta, puhumassa mm. taiteilija Petri Kuljuntausta, Radio Helsingin päätoimittaja Paula Salovaara, podcastaaja Henrik Anttonen ja monia muita mielenkiintoisia tekijöitä. Myös minua haastateltiin projektia varten, ehkäpä oma näkökulmani on melko käyttäjä- ja osin myös teorialähtöinen. Vielä kun oppisi puhumaan järkevään tahtiin....
Tunnisteet: metainfo
viikko kurssin jälkeen
Kuunnelmakurssi meni ja tuli. Omien äänitystehtävänantoni merkitys on vielä hieman avoin. Luulenpa, että kuuntelen matskut dramaturgi Maria Kilven kanssa, ehkäpä löydämme yhdessä niihin kiintoisan kulman. Henkilökohtaisesti materiaalien läpikäynti oli virkistävää korvan virittämistä: tuttujen ja tuntemattomien asioiden poimimista, nauhoituksia dj-henkisesti soittaen sekä yhteneviä tekijöitä etsien. En usko, että tuo asia jää aivan tähän.
Hannu on suomalainen musiikintekijä, jonka levyn käsittelin juuri kollegani Antti Halmetojan kanssa omassa radio-ohjelmassamme. Toimitamme Antin kanssa 2 viikon välein esitettävää elektronisen musiikin erikoisohjelmaa, nimeltään Tallenna nimellä. Sitä voi kuunnella Tampereella
Radio Moreenin kautta, taajuus on 98.4Mhz. Helsingissä Tallenna nimellä -ohjelma kuuluu
Lähiradion kautta, tosin heidän nettisivunsa eivät ole tältä osin ajan tasalla...
Tallenna nimellä tulee joka toinen maanantai kello 19 Tampereella ja 19.30 Helsingissä. Hannun debyytti
Worms In My Piano on siis käsittelyssämme maanantaina 26.2.07. Kuunnelkaa kuunnelkaa. Puolituntinen suhisevaa elektronista musiikkia ja puhetta, joka kuulostaa psyykelääkkeiden sävyttämältä.
Ensi viikolla käyntiin kaksikin juttua: Elektroakustisen musiikin historia -kurssi ja Laura Collianderin ohjauksessa etenevän näytelmän harjoitukset.
Heidi Lind esiintyy näytelmässä muusikkona, itse toimin säveltäjänä ja äänisuunnittelijana. Rakennan
Ableton Live -ohjelmalla MIDI-instrumentteja. Olen äänittänyt kiertoa, kitaran yksittäisiä iskuja, huminaa jne. ja näistä + siniäänistä pyrin koostamaan kiintoisia, kerroksellisia elektronisia instrumentteja Heidin soitettavaksi. Inspiraationa olen kuunnellut norjalaistrumpetisti
Arve Henriksenin levyjä, jotka tuntuvat olevan ensikuuntelun perusteella koskettavia, karheita ja kauniita. Myös
David Toopin uusin levy on vaikuttanut lupaavalta yhdistelmältä kenttä-äänityksiä ja helposti lähestyttäviä muotoja. Lisäksi Hood-nimisen orkesterin ex-jäsenistä noussut
The Remote Viewer lähti referenssimusiikiksi tilaukseen. Lupaavia elektroakustisia poppisjuttuja.
Tämä oudon oloinen sivu tuntuisi liittyvän jotenkin em. bändiin, näin väitti ainakin heidän
levy-yhtiönsä.
Kummallisista sivuista on mainittava
Vectorpark ja heidän Park-flashpeli.. Koukuttavan surrealistista ja löyhällä logiikalla etenevää meininkiä. Aiemmin mainitsemani Hannun levy sopi tuon pelin kokeilemiseen täydellisesti.
Blogi jäänee nyt tauolle hetkeksi, tällaiset kuulumiset-postit ovat minusta vähän tylsiä. Ellen sitten löydä hyvää kulmaa, josta kirjoittaa työstäni näytelmän parissa. Toinen kevään isompi juttu on näyttely, jota olen tekemässä Venla Martikaisen kanssa
Galleria Majakkaan. Luvassa on kuusi muotokuvaa, pohjana haastattelut ja tapaamiset kuudesta ihmisestä. Venla opiskelee tekstiilitaidetta ja tämä on hänen lopputyönsä, hän käyttää paljon erilaisia materiaaleja hiuksista silkkiin, josta veistokset sitten syntyvät. Oma työni on näiden kuuden henkilön tuominen samaan tilaan äänen muodossa. Deathprodin kappale 6:15 on tässä toiminut melkoisena inspiraationa, suosittelen muutenkin Deathprodin kuuntelemista kaikkina hetkinä kaikkialla kaikkien toimesta.
Ai joo: Nuo yllä mainitsemani MIDI-instrumentit varmaankin ilmestyvät tänne Ableton Liven .als -tiedostoina, jos joku haluaa nähdä, miten käytän kyseistä ohjelmaa. Musta sellanen on ihan suht kiinnostavaa. Suosittelen tutustumaan
Abletonin foorumin Tips&Tricks -otsakkeen takaa löytyvään Little list of tips and tricks -viestiketjuun. Todella hyviä vinkkejä ja ainakin itselleni uusia ideoita tarjoavia tapoja käyttää ja ohjelmoida Livellä hieman monimutkaisempia juttuja.
Tunnisteet: bändit, kuunnelma, Live, teatteri
Recordings coming your way
Siirsin vihdoin viime viikon aikana saamani äänitteet (kts. aiempi posti "tyypit tekee mulle äänityksiä...") kovalevylle ja kuuntelin ne läpi. Aikomuksenani on laittaa jokainen äänitys kokonaisuudessaan verkkoon sekä tehdä kuunnelmakurssin puitteissa versio, edit, näistä materiaaleista.
Täältä löytyy esimerkki ohjeesta, jonka jokainen äänittäjä sai. Heitä oli yhteensä seitsemän, jokaisella sama aihe, mutta eri "henkilö". Kiitos Maria Kilvelle näiden äänitysohjeiden tuottamisesta.
Hieman alkupaloja äänityksistä:
KeskusteluaSanelukone-style 1Sanelukone-style 2PatikointiaLintu-tilaOleilua kodissaOleilua kodissa 2Jonkin verran puhetta näistäkin löytyy (ei sillä että lähtökohtana olisi ei-puhe), lisäksi korostin tähän nopeaan katsantaan vähän "punchlineja". Itselleni kiintoisinta on ollut siirtyminen erilaisiin dynamiikoihin ja äänityslaitteiden eroista johtuviin sointeihin, sekä vaihtelut semanttisesti tarkkojen pisteäänten ja toisaalta arkisten, tasaisten äänimaisemien välillä. Näistäkin näytteistä tulee ilmi äänen monenlaiset tehtävät ja jalkautumisalueet elämässämme: suora puhuttelu yksilölle mainosten ja Dr. Philin kaltaisten ohjelmien kautta, merkkiäänet mm. liikenteessä, äänet tilan luonteen muodostajina, itseaiheutetut äänet ja niiden sulautuminen äänimaisemaan. Suomalainen äänimaisema on monilta osin entistä yhteneväisempi muiden teollistuneiden maiden kanssa. Tasainen liikenteen humu ja kaupallisen maailman äänet ovat lähes kaikkialla läsnä.
Teatterikorkeakoulun kirjastosta löytyi mielenkiintoinen tekstikokoelma Kuultava menneisyys, jonka artikkeleihin olin ajatellut viitata, mutta huomasin juuri kirjan jääneen ystäväni luokse. Näistä teksteistä siis myöhemmin. Illaksi vielä luvassa jonkinlainen kerrostettu ja leikattu versio yllä olevista lyhyistä näytteistä.
Tunnisteet: kuunnelma, äänimaisema
Teosto
Etsin Teoston sivuilta tietoja internettiin ladattavaksi laitettavien podcastien taksoista. Löysin samalla alla olevan tekstin FAQ-osiosta:
"Kun ostan musiikkia laillisesta verkkokaupasta, onko luvallista polttaa sitä cd:lle ja soittaa deejiinä baarissa?
Musiikin verkkokaupat, kuten www.biisi.fi tai iTunes, myyvät musiikkitiedostoja yksityiseen käyttöön. Jos esim. DJ haluaa käyttää tällaisesta palvelusta hankittuja teoksia julkisesti esiintyessään, tallentamiseen pitää hankkia erillinen kopiointilupa Teostosta ja Gramexista."
(www.teosto.fi)
Soitin Teostoon ja kysyin asiasta tarkennusta. Logiikkana Teostolla tuntuisi olevan, että jokainen julkisesti äänen kanssa toimiva tekijä tai musiikkia soittava yritys joutuu aina pyytämään Teostolta ja Gramexilta luvat tähän. Jos DJ soittaa tiedostot suoraan koneeltaan, eikä välikopiointia tapahdu, ei maksua tarvitse suorittaa (paitsi esityspaikan puolesta). Tätä asiaa painotettiin, ehkä jo kopiointi tietokoneen kovalevyltä ulkoiselle kovalevylle on hieman kyseenalaista. Entä sampleriin? Minua pyydettiin myös ystävällisesti selvittämään, mitä oikeuksia käytttämäni verkkokauppa tarjoaa ostamalleni mp3-tiedostolle. Suurin osa mp3-kaupoista myyvät tiedostoja vain yksityiseen käyttöön.
Jännittävää. Tiesittekö, että jumalanpaveluksissa käytettävästä musiikista ei tarvise edelleenkään maksaa tekijänoikeuskorvauksia, mutta viime vuonna voimaan tullut uusi tekijänoikeuslaki eväsi oikeudet toisilta:
"Kansanvalistustoiminnassa, hyväntekeväisyydessä tai muussa yleishyödyllisessä tarkoituksessa teosta ei saa enää esittää ilman tekijän lupaa." (www.teosto.fi)
Aloin pohtia uskontoa, joka toimii internetissä, ja jonka saarnat ovat podcasteja. Mahdolliset opetuslapset voivat ilmoittautua suoraan minulle.
Tunnisteet: Teosto
Teatterivirtaa
Eilen järjestettiin Maria Kilven lopputyön, Epilogin, purku. Työskentelin Epilogissa äänisuunnittelijana. Purkukeskustelussa oli läsnä pääosin ohjauksen ja dramaturgian opiskelijoita, joitakin näyttelijöitä ja opettajia. Pärttyli Rinteen loistavan alustuksen jälkeen päädyin jossakin vaiheessa lausumaan pari sanaa työskentelytavoistani. Oikeastaan puhuin jonkinlaisesta ideaalista tai jopa utopiasta.
Minun teatterin tekeminen muistuttaa hieman radiokanavan ohjelmavirtaa. Pyrin tekemään esityksiä, jotka eivät olisi purettavissa, vaan osa teatterivirtaa. Esimerkiksi esityksen alku- ja loppupisteet ovat hämärtyneet, esitys leviäisi eri medioihin, tekijöiden roolit ovat monipuolisia ja esityksen eri asioita olisi hyvin vaikeaa palauttaa yhteen tekijään. Katsoisin esityksiä osana "teatteriani" tai, ryhmän jäsenenä, "teatteriamme", yksittäinen esitys olisi vain yksi "ohjelma" pitkässä päivälähetyksessä. Tällainen lähestyminen vaatinee teatteriesityksen tuomista pois teatteritilasta, tai ainakin sen seremoniallisuuden (väliajat, aplodit, katsomon logiikka, käyttäytymiskoodit) kyseenalaistamista.
Kuten eräs opettajista totesi, on vähintäänkin mielenterveyden kannalta oleellista, ettei ajattele työtään pieninä palasina "esitys-seuraava esitys - seuraava esitys" -tapaan, vaan näkee työnsä jatkumona, osana sitä, mitä on. Kuten edellisessä kappaleessa esitän, ajatuksesta voisi tehdä kokonaisvaltaisemman esityksen tekemisen filosofian.
Hieman Isoveli-infoa: sijoitin blogini koodiin laskurin, joka kerää sivuston kävijöiltä mm. ip-osoitteita, saapumissivuja (miltä sivustolta kukin tulee blogiini), kansallisuuksia (siis missä kone sijaitsee...) ja muuta kyseenalaista. Huonosti tietoturva-alaa tuntevana ihmisenä olin yllättynyt, kuinka paljon & helposti tietoa voi käyttäjistään kerätä. Tuo laskuri on julkinen, pääset sinne previous posts -linkkien alta olevasta user stats -linkistä tai
tästä.Nyt soi Workbench - Live From the American Snake Machine. Helikopterit humisevat, taisivat nousta jostakin radion kohinasta. Enemy is within...Tämä kappaleen minulle soitattaa
Free103point9 -radio, joka taitaa sijaita New Yorkissa. Kokeelliset suhahtelevat äänimaisemat ja alhainen pakkauslaatu (64kbps?) luovat yhdessä yllättäviä äänimaisemia, joista on vaikea sanoa, mikä kuuluu teokseen ja mikä taas ei. Tuo Free103.9 väittää soittavansa mm. kenttä-äänityksiä, äänilähetystaidetta, free jazzia, noisea ja montaa muuta, mutta toistaiseksi olen löytänyt vain musiikkiohjelmia ja myös kuullut vain musiikkia. Eräs New Yorkissa toimiva teatteriryhmä näyttäisi tekevän omaa ohjelmaa kanavalle, selvitän, josko sitä lähipäivinä voisi kuulla. Ehkä paras paikka aloittaa on heidän arkistonsa, josta löytyy mm. äänikävelyjä, live-esityksiä, teatterikokeiluja ja FM radio-installaatioita. Äänenlaatu ei vain todellakaan ole paras mahdollinen, mikä on mielestäni ladattavaksi tarkoitettujen mp3-tiedostojen kohdalla hieman kummallista. Streamina lähetettävät ohjelmat pakataan tavallisesti hyvin tiiviiksi, jotta sivusto pystyisi tarjoamaan kuuntelukaistaa mahdollisimman monelle kävijälle: mitä korkeampi laatu, sitä enemmän yksi kuuntelija vie sivustolta kaistatilaa.
Nyt kuuntelen hieman juttuja läpi, tosin alan olemaan melko kyllästynyt huonolaatuisiin lähetyksiin. Huom! Maanantaihin mennessä laitan tänne kuultavaksi äänitykset, joita tuttavani tekivät annettujen ohjeiden pohjalta. En ole vielä ehtinyt siirtämään materiaaleja.
Tunnisteet: metainfo, radio, teatteri
Radion ja kuunnelman erityisyydestä
Tänään vähän kyökkipohdiskelua kuunnelmasta
Kuunnelman kokeminen eroaa teatteriesityksestä erityisesti epämuodollisuutensa vuoksi. Teatteriesitykseen osallistuminen vaatii katsojalta yleensä etiketin tuntemusta. Radion kuuntelulle on toki myös muodostunut konventionsa, mutta esimerkiksi mahdollisuus päättää itse esityksen äänenvoimakkuus, kuunteluasento ja -paikka sekä hyvin helpoksi tehty kokemuksen päättäminen tai aloittaminen tekevät kuunnelmasta huomattavasti vähemmän jähmeän.
Näkyykö tämä yleensä kuunnelmissa? En ole huomannut. Kuunnelma voisi olla katuperformanssin kaltainen kevyt, alku- ja loppupisteen ikeestä vapaa tapahtuma. Siis enemmän tilanne kuin tarina.
Kuulemani Ylen kuunnelmat hyödyntävät yleensä radion toista etua, intiimiyttä. Radio tulee tutkitusti kuuntelijaa lähelle, yön puheohjelmat ovat kuin puuttuva seuralainen. Kirjoitin viime viikolla Anna Frizin Vacant City Radio -teoksesta, joka löytyy Kunstradio.at -sivuilta (linkki pari-kolme viestiä alempana). Tuo työ ehkä tavoittaa takaa hakemani ajallisen keveyden ja maisemallisuuden. Tosin täysi kappaleesta nauttiminen vaatii mielestäni tiedon, että äänitykset on tehty hylätyissä tehdasrakennuksissa ja radiosamplaukset ovat ns. kummitustaajuuksilta poimittuja.
Entä sitten sanoma, kysyn itseltäni.
Pidän, että asiat tehdään niillä keinoin, joilla parhaiten tavoitteisiin päästään. Toki taitava tekijä/tekijät pystyy kertomaan valitsemillaan "kommunikaatiojärjestelmillä" (esim. musiikki, teksti, kuva) eri asioista, jotka eivät asia- tai arkipuheen muodossa tai vain yhden järjestelmän turvin välittyisi.
Millaisia järjestelmiä tai olioita kuunnelmassa käytettävät puhuttu teksti, musiikki ja äänet aikaansaavat? Kaikki kuunnelman materiaali on toki auditiivista, joten halutessamme sijoittaa tekstin, äänen ja musiikin jonkinlaiseen järjestykseen, voimme käyttää esimerkiksi Barry Truaxin mallia, jossa ne ovat semanttisen tarkkuutensa mukaan jonossa. Kuten Truax (muistaakseni) toteaa, jo yksi sana voi antaa kuulijalle hyvinkin tarkan merkityksen, kun taas pari nuottia musiikkia jättää helpommin tilaa tulkinnalle.
Esimerkiksi taustoittavan musiikin valinta voi vaikuttaa kokemukseemme tekstistä, suhteuttaa sitä. Näin tapahtunee aina, kun kuulemme puhetta; se sijoittuu äänimaisemaansa. Arkisena kokemuksena emme toki kiinnitä useinkaan tällaiseen huomiota. Silti itselleni mieleenpainuneiden keskusteluiden tai puheen havaitsemisen muistot kantavat mukanaan sitä maisemaa, jossa ne muistan kuulleeni. Ne eivät ole vain väritöntä informaatiota. Tosin nyt sekoitan helposti puhujan ja kuuntelijan välisen (valta)suhteen sekä (ääni)tilanteen yms. Tarkoitan, että äänestäkin puhuttaessa on mahdotonta irrottaa muita asioita ihmiskokemuksesta. Menipä saivarteluksi.
No, kuunnellaanpa tähän väliin kuunnelma,
Two Men from Delft, BBC:n Drama on 3 -ohjelmsarjasta. Jokainen kuunnelma on kuultavissa 7 päivää lähetyksen jälkeen, tuo Delft-juttu on linjoilla su 11. helmikuuta 2007 asti. En kyllä aivan ymmärrä mitä järkeä on laittaa näin huonolla laadulla kuunnelma nettiin. Puhe särisee ja äänissä on matalan näytteenottotaajuuden "kuplinta."
Huomenna kenties tuosta hieman availua. Kauniita unia. Ja jos ei uni tule, niin ehkäpä amerikkalaisen
The Mercury Theatre On Air -sarjan 30-luvun huippujaksojen läpikuuntelu tuudittaa uneen: Tuolta löytyy mm. Orson Welles -ohjaus Maailmojen sota, jota usein käytetään esimerkkinä radion voimassta: kyseinen kuunnelma sai ihmiset 30-luvulla luulemaan, että ufot todella hyökkäävät.
Tunnisteet: kuunnelma, radio
Just Plain Old Music For A Change
Mainitsin aiemmin, että olen löytänyt lähinnä musaohjelmia netistä. No tässä vähän musaa:
http://blog.myspace.com/soundhour
ja
http://www.lovefingers.org/
Kiitos Mikaelille edellisestä. Tuo soundhour on siis Belfastista tuleva ohjelma, suht monipuoliset soittolistat, nykyklassisesta tuoreisiin brittiläisen biittimusan julkaisuihin. Lovefingersissä taasen päivittäin vaihtuva kadonnut kasariklassikko. Aikamoinen synariffien ja tanssilattian hämmentäjien taivas.
Kevyellä tatsilla.
Tunnisteet: musiikki
Tyypit tekee äänityksiä ja lähettää ne mulle
Huippua! Pyysin seitsemää ihmistä tuottamaan äänimateriaalia tiettyjen ohjeiden rajaamina. Vielä pari juttua palauttamatta, löyhä deadline on tänään, joten eiköhän viikonlopun myötä viimeisetkin äänitteet ilmaannu käsiini.
Tehtävänanto löytyy
täältä. Jokainen osallistuja sai tosin eri henkilön (A-G) ja eri ominaisuuden, lisäksi vain kaksi ihmistä käytti sanelukonetta. Lisäksi osa äänityksistä tapahtui Tampereella.
Laitan äänitteet nettiin, kunhan olen kuunnellut ne ja kysynyt kaikilta, josko matskut saa laittaa julkiseen (kuka tätä muka lukee) levitykseen. Kuuntelen juuri nauhoitusta Tampereelta, Pispalanharjulta. Nuhainen tyyppi äänittämässä, ripeä
kävelytahti, vähän liikennettä, joku kilisee askelten mukana, tööttäyksiä. Eilen sain äänityksen kotoa, jota taustoitti junnaava akustinen kitarointi, sekä Dr. Philin kommentit...
Olen miettinyt, miten materiaalit olisi laitettava kuultaville. Haluaisin tarjota mahdollisuuden kuunnella kaikkia seitsemää äänitystä yhtäaikaisesti. Vaikka tekijä ei ole niin tarkoittanutkaan,
Steve Petersin äänitaidetta esittelevä blogi tarjoaa mahdollisuuden kuunnella tämän amerikkalaisen taiteilijan töitä päällekkäin. Jäin hieman koukkuun tähän kuuntelutapaan, laitoin äänityksiä päälle lukematta juurikaan, mistä oli kyse, enkä enää tiennyt mikä ääni oli mistäkin peräisin. Ace. Samasta osoitteesta löytyi linkki
Site of Sound -antologiaa esittelevälle sivulle, toivottavasti posti tuo kokoelman minulle jo ensi viikolla.
Steve Peters teki kyllä vaikutuksen, ainakin näin ensi vilkaisulla. Taiteellisesti ja teknisesti korkeatasoisia kertomuksen, äänikuvan ja musiikin välimaastossa liikkuvia töitä hyvin esille laitettuna. Mutta taas syyllistyn tähän pikatutustumisasiaan. Hm, toivottavasti saan palattua Petersin pariin hieman keskittyneemmin. Hänen säveltämänsä biisit muistuttivat minua hieman John Hudakista, jonka Room With Sky -työstä löytyy
täältä hieman näytettä. Ensimmäinen ambient-tyylinen levy, josta olen ikinä tykännyt. Jotakin tällaista kaipaan radioaalloilleni.
Pari päivää sitten kirjoitin kaupungin (ääni)maiseman häiriköinnistä fiktion keinoin.
Täältä löytyy oiva esimerkki tuollaisesta toiminnasta, Brittein saarilta.
Viikonlopun kanava taitaa olla tämä:
http://www.free103point9.org/
Koitan päivittää tätä merkintää pian. Tästä viikosta tuli paljon kiireisempi kuin odotin, kelat aika pahasti kesken ja sekavana. More time, please.
Tunnisteet: kuunnelma, käyttöliittymä, äänimaisema
Viime viikon tiivistyksessäni suitsutin Ylen netissä kuunneltavia puheohjelmia. Suurin osa löytämistäni nettiradioista on keskittynyt musiikkiin, tasokasta puheohjelmaa on löytynyt lähinnä valtion ylläpitämiltä kanavilta. Uskon, että tämä ei ole koko totuus. Mutta jatketaan Valtion Virallisella linjalla: tänään ja eilen olen kuunnellut
BBC 3:n nettitarjontaa. Äärimmäisen hyvin juonnettua ja, ainakin viimeisen viikon jaksojen perusteella, hyvin kiinnostavia aiheita käsittelevää
Nightwaves-ohjelmaa voin suositella lämpimästi. Tuo linkki vie jaksoon, jossa aiheena mm. sairaaloiden arkkitehtuuri ja vieraana mm. brittiläinen näyttelijä, jonka haastattelussa tulee esille monia hyviä pointteja Beckettin tyylistä ym.
Tosin BBC:n nettiversion ohjelmien äänenlaatu aiheuttaa välillä kummallisia mielikuvia. Puhe kuulostaa paikoitellen siltä, kuin sen alla olisi oktaavia matalampi versio puheraidasta. Tämä johtunee koodauksesta. Koitin etsiä, josko joku tekisi podcasteja mahdollisimman huonolaatuisella pakkauksella: hyvälaatuisen livestreamingin lähettäminen kotiverkosta kun ei mahdollista kuin pari hassua kuuntelijaa. Mutta jos lähetettävä ohjelmavirta olisi äärimmäisen pakattua, mahtuisi esimerkiksi yhden megan kaistalle jo kymmeniä kuuntelijoita. Ehkä tästä voisi kehittyä musiikin alalaji....
Palasin taas
R. Murray Schaferin Vancouver Soundscape-kirjan pariin. Lukiessani huomioita kaupungin äänimaisemaa dominoivista "keynote" -äänistä, pohdin äänimaisemakiinnostustani suhteessa kuunnelmaan. Kaupunki kuunnelmana? Organisoida kymmeniä ihmisiä ympäri Helsingin keskustaa ja lähiöitä tuottamaan ääniä: laulua, tehosteenomaisia iskuja, juoksupyrähdyksiä, pärryttimillä viritettyä pyöräilyä, musiikkia, ryhmähiljaisuutta...Olisi mielenkiintoista sekoittaa kaupungin arkipäiväiset, aktuaaliset äänet kerronallisiin tai ei-tarkoituksenmukaisiiin ääniin. Olisivatko nuo äänet fiktiota? Eikö kyseessä olisi vain osa kaupungin kulttuuria, eihän vaikkapa Maailma kylässä -festivaalin tuottamat äänet ole fiktiota, vain osa kulttuurikaupungin äänimaisemaa sinä hetkenä? Miten ylipäätään kaupungin äänimaisemaan voi tuottaa mitään fiktiivistä? Helsingin Stockmannin kulmilla on silloin tällöin ollut jousikvartetto soittamassa seesteistä klassista musiikkia. Ensi kertaa sen kuullessani en nähnyt soittajia, kuulin vain musiikin korttelien yli, ja kuvittelin hetken olevani elokuvassa. Kun urbaania äänimaisemaa alkaa tarkkailla, on vaikea sanoa, mikä "kuuluu" ja "ei kuulu" äänimaisemaan sen arkisena osana. Minusta juuri satunnaisuus ja yllättävät kohtaamiset tekevät kaupunkikokemuksesta omanlaisensa.
Olisikin hauska tehdä laaja tutkimus Helsingin äänimaisemasta, piirtää jonkinlainen auditiivinen kartta esimerkiksi keskustan alueesta, ja käyttää tätä äänipartituuria pohjana kuunnelmalle ja sen tapahtumien sijoittamiselle. Todellisuuden tutkimuskeskus on käyttänyt Helsinkiä useasti esitystensä elementtinä, harmi vain, etten ole niistä yhtäkään voinut kokea.
Helsingin keynote-äänet lienevät, Suomen oloissa, raitiovaunun ja metron tuottamat äänet ja toisaalta tavallista vilkkaampi häly. Varmasti muitakin on, en vain ole tiedostanut niitä. Schafer toteaa kirjassaan Vancouverin äänimaiseman muuttuneen 150 vuodessa lokaalista globaaliksi, omalaatuiset puupäällystetyt kadut ja höyrylaivat vaihtuivat maantiehen ja autoihin 1900-luvun myötä. Luonnonäänten puolesta Vancouveria leimaa monet veden äänet: kaupungissa sataa usein ja se sijaitsee rannikolla. Samaten Vancouverin metsä on hyvin omalaatuinen, linnut ovat pääosin saalistajalajeja, joten linnunlaulua ei juuri kuulu. Tuon metsän epätavallinen hiljaisuus ihmetytti jo aikoinaan uudisraivaajia.
Visuaalisia erityisyyksiä on helppo muistaa Suomen eri kaupungeista, äänten suhteen en juuri saa mitään mieleeni. Lapsuuttani leimasi kahden tehtaan, Huittisten Lihapoikien ja Saarioisten välissä asuminen. Niiden aiheuttamat huminat ja tuhahdukset ovat jääneet lähtemättömästi mieleeni. Tällä hetkellä ääniympäristöni dominoivin tekijä on naapurin koira, joka haukkuu tasaisesti noin kello 9-12 ja myöhemmin siinä 17-19 välissä, siis silloin kun teen töitä kotona...
loppuun linkki radion parissa työskentelevän taiteilija
Anna Frizin myspace-sivulle, josta voi kuunnella hänen sävellyksiään. Itse diggasin kovasti Decline -nimisestä biisistä, joka on osa kolmiosaista
Vacant City Radio -teoksesta. Friz on äänittänyt lyhytaaltoradioiden "haamuja", jäänteitä ajasta, jolloin transistoriradioiden taajuusvalitsimissa oli kaupunkien nimiä. Nyt nämä taajuudet ovat tehneet tilaa yksityisomisteisille radioille...Hieman parempi selostus, englannin kielellä, löytyy tuota VCR-linkkiä napsauttamalla :D Saman linkin takaa löytyy m3u-tiedostona teos käsittääkseni kokonaisuudesaan, suosittelen, esimerkiksi siirtymä n. 10 min jälkeen radiokohinoista tyhjässä varastotilassa kävelyyn on aika perkeleen hieno. Muutenkin ko. teoksessa tosi intiimi tunnelma, tulee lapsuuden radiotaajuuksilla surffailut mieleen. Friz teki äänityksiä 2001-2002 hylätyissä tehdasrakennuksissa, uskoisin huminoiden olevan niissä äänitettyjä. Mutta jälleen kerran, don't quote me on that.
Tunnisteet: Schafer, Yle, äänimaisema
Tiivistystä viikostaTakana on oikeastaan jo kaksi viikkoa kurssia, mutta erinäisistä ongelmista johtuen kurssi starttasi omalta osaltani kunnolla vasta perjantaina 20.1.07
Olen tämän viikon aikana kirjoittanut tänne blogiini monenlaisista havainnoista ja löydöistä. Ajattelin, että pieni tiivistys voisi tehdä terää.
Kirjamatskut:
R. Murray Schafer, "Vancouver Soundscape"
- juttua mm. äänikävelyistä. Miten havainnoida ääniympäristöä, esimerkkinä Vanocouverin äänimaisema. Olen tehnyt pari pientä kävelyä ympäristöäni kuunnellen, ensi viikolla luvassa äänitettyjä retkiä, jotka sitten kopioin tälle sivulle.
Barry Truax, "Acoustic Communication"
- Truaxin kirjasta luin lähinnä radion rakenteisiin liittyvät kohdat, tosin kirja on tyyliltään itseensä viittaava, joten täysluku olisi paikallaan. Truaxin ajatusten myötä pohdin viime viikolla paljon radion ohjelmavirran rakennetta, ja sitä, miten tämän rakenteen muuttaminen on oleellista siinä missä vaihtoehtoisen siäsällön tekeminen. Ääniblokkien sijoittelu tarjoaa lukutavan ja määrittää, yhdessä käytetyn dynamiikan kanssa, radion profiilia.
Tuli & Savu -lehti, 3/06, Henry Chopinin artikkeli
- Äänirunoilija Chopinin ajatukset sekä ubu.com -sivuston runsas tallennemateriaali äänirunoudesta vei ajatuksiani Sanan vallan suuntaan. Mielenkiintoinen esimerkki radiotyöstä(?), jossa puhe ja tekstisisältö on hauskasti taka-alalla, löytyi
täältä, Sargasso Sea -nimellä.
Riippumattomien radioiden muodostama Radian-network on myös ehdottoman tutustumisen arvoinen, mm. tuo Sargasso Sea on ymmärtääkseni Radianin tuottama. Lisää infoa
täältä. Pieni laina Radianin manifestista:
"(...)from commissioned radio art works to struggles for frequencies to copyright concerns, all the radios share the goal of an audio space where something different can happen."
Radianin tuottamia juttuja löytyy ainakin
täältä. Kuunneltavana mm. Etelä-Afrikassa tehty äänitys, jossa vastaantulijoita pyytämään kääntämään vauhdista Nelson Mandelan biografiaa, omalle kielelleen.
Ylen sivuilla on tullu myös pyörittyä paljon, yksi mielenkiintoisimmista nettisisällöistä oli
tämä,
kolumneja ja äänikirjeitä sisältävä sivusto. Otso Kantokorven narisevaa ääntä kuuntelen mieluusti. Päivä ostoskeskuksessa on osuva kuvaus ostoskeskusten ja kulutusjuhlan -ja myöhemmin laman- saapumisesta Suomeen. Harmi, ettei Kantokorpi Helsingin ostareita kiertäessään ole pitänyt mikrofonia mukanaan.
Ensi viikolla pyrin kirjoittamaan hieman perusteellisemmin jostakin yhdestä ilmiöstä, eiköhän linkkejä ole tullut taas hetkeksi kaluttua.
Noh...yksi vielä, sillä tämä työ kuulostaa mahdollisesti siltä, mitä vois olla hauska tehdä: http://radioswap2.ulb.ac.be/programme.php/001pr1416
Kollektiivinen päiväkirja ajalta 25-28.8.06, ambienssit äänitetty lukijoiden jokapäiväisen toiminnan ohessa.
Miltäköhän Helsinki kuulostaa tänään, lauantai-iltana?
Äänikävely warm-up
klo 11 lämpömittari näytti -12 celciusta Meilahdessa. Lähdin käymään kaupungilla,
ruoholahdenkadulla. Päätin kävellä työpaikalleni Ruoholahden metroaseman läheisyyteen, tein samalla kevyen äänikävelyn.
Äänikävelyn mukavin piirre on uteliaisuuden kasvaminen. Jos reitti ei ole etukäteen suunniteltu vaan improvisoitu, halu kävellä yllättäviä reittejä äänihavaintoja bongaten kasvaa suureksi. Niin nytkin, tosin tällä kertaa minulla ei ollut aikaa sisäpihoilla huhuiluun.
Tuttuja juttuja: Siirtymiä liikenteen mökästä Ruoholahden asutusalueiden pikkkukujille. Kaikuisia lasten kiljahduksia, jossakin etäällä autoliikenne, joka muistuttaa olemassaolostaan parin ohimenevän henkilöauton muodossa. Lumi natisee kengän alla, lämpötila vaikuttaa koko lailla natinaan napakkuuteen. Asutusalueen perushumina sekoittuu tuuleen, välillä myös tuuletuskanaviin (kerrostalojen lähellä kulkiessani). Satunnaiset keskustelunpätkät vievät taas kerran ajatuksiani kuunnelman muotokysymyksiin.
Saavun sivukatuja pitkin Konservatoriolle. Aulassa on tasainen puheensorina, ruokailuvälineiden kilahduksia aika ajoin. Aula-kahvio on tilava, ilmava alue, jota reunustaa länsireunalta suuret ikkunat. Porraskäytävä on melko kaiuton, lasilla eristetty kulkutila, toiseen kerrokseen saapuesani kuulen saman puheensorinan joskin vielä voimakkaampana. En kuule muusikkojen treenausta yleisen ambienssin alta.
Avaan tarkkaamon oven ja kuulen tutut digitaaliset merkkiäänet ovilukosta macin avausääneen. Näpyttelen hitaasti näppäimistöllä tekstiä, sormeni ovat jäässä. Pidän tarkkaamoista ja studioista, niiden digitaalisesta humusta; kun joskus jonkin laitteen sammuttaa, yllättyy, kuinka paljon tuo humu vaimenee. Näin varsinkin vanhempien laitteiden kohdalla.
Hm. Ehkäpä Suomenlinna voisi olla hyvä kohde täysimittaiselle ääniretkelle.
Seuraavalla kerralla hieman suunnitellumpi kävely ja kenties myös äänitystä, kunhan saan Minidiscin lainaan.
Viikonlopun aikana aion kirjoittaa tiivistelmän tästä viikosta.
Tunnisteet: äänikävely, ääniympäristö
Ääniarkeologi (?) R. Murray Schaferin Vancouver Landscape -kirja sattui löytymään maanantaina Teatterikorkeakoulun kirjastosta. Pakettiin kuuluisi myös CD, vaan eipä näkynyt. Vaikuttava teos: metodeja äänimaiseman tutkimiseen, tarkkoja kuvauksia Vancouverin äänimaiseman kehityksestä ja sen luonteenpiirteistä sekä tutkimuksessa käytettävien termien avaamista. Schaferin kirjasta ja ehkä hänestä itsestäänkin lisää myöhemmin näiden viikkojen aikana. Schafer oli käsittääkseni lanseeraamassa soundwalk-tekniikkaa, eli keskittynyttä kävelyä jonkin alueen sisällä, sen vaihtuvia äänitiloja tarkkaillen. Kokeilimme tätä Pietarissa Sophea Lernerin (Siban CMT-laitoksellakin opettanut australialaistaiteilija) johdolla. Leikkaukset rauhallisilta sisäpihoilta Pietarin pääkatujen pyörryttävään ruuhkaan tekivät syvän vaikutuksen, liikuimme n. 20 hengen ryhmässä, täysin ääneti. Venäjänkielistä laulua asunnon ikkunasta, leikkiviä lapsia, jossakin joku pyöräilee ja tuolla kellarissa tehdään teknoa, sotilasbändi treenaa ennen esiintymistä, loputtomasti autoja ja vanhojen kivitalojen kaiuttamaa kohinaa. Tarkoituksenani on lähteä omin päin äänikävelyille Helsinkiin Schaferin ohjastamana vielä tämän viikon aikana.
Pyrin saattamaan myös äänityksiä tämän blogin yhteyteen kuunneltavaksi.
Olin maanantaina katsomassa Par Cour -nimistä esitystä Teatterikorkeakoululla, eilen jatkoin tuijottelua ja kuuntelua Elegia -esityksen ensi-illassa. Par Courin äänisuunnittelu on hyvin tarkkaa ja harvoista selkeästi esitellyistä elementeistä koottu. Tapa, jolla yleisön äänikokemus erotetaan esiintyjien kokemuksesta, on yksinkertaisuudessaan hyvin vaikuttava. Mieleeni tulee Blood Water and Meat -kirjassa esitelty Lautreamontin runo, jonka päähenkilö kuulee ensi kertaa oman äänensä. Kirjan kirjoittaja Douglas Kahn näkee tässä 1800-luvun lopulla kirjoitetussa runossa ensimmäisen kuvauksen modernista äänikokemuksesta. hm. Nyt punastuttaa, pitääpä varmistaa, mistä tuossa oli kyse, en ole kirjaa hetkeen lukenut...Ehkä palaan tähänkin myöhemmin.
Lupasin Heikille, että lähetän linkin vanhoja jenkkikuunnelmia vaalivalle sivustolle. tässäpä tuo: http://otrr.org/pg05_certseries.htm
Juttu toimii klikkaamalla ylävalikosta radio times ja siitä avautavasta liukuvalikosta "Archive". Tällöin näkyviin tulevat kaikki archive.org -sivuston kautta löytyvät kuunnelmat, joita tuo Old Times Radio Researchers Group ylläpitää.
Esimerkkinä sotapropagandaa toisen maailmansodan ajalta Yhdysvalloista:
http://www.archive.org/details/OTRR_Certified_YCDBWH
(You Can't Do Business With Hitler)
"This series is one of the many thousands of government propaganda plays that were broadcast to help the war effort during World War II. "
Minun pitäisi järjestää itselleni aikaa keskittyä löytämiini juttuihin, lähipäivinä mennyt lähinnä linkkilistan täydentämiseksi.
Yksi lempisivustoni, johon olen ehtinyt perehtyä, on tämä:
http://www.auvid.net/content/portal.htm
Löysin tuon linkin erään tsekkiläisen radion sivulta, josta pystyi lataamaan kiehtovia radiofonisesti resonoivia äänitöitä. Lisäksi tarjolla on useita keikkatallenteita, mm. free jazz - country & western -akselilla operoivan Eugene Chadbournen konsertista.
Nämä siis täältä: http://www.lemurie.cz/program/archiv
Kun tuolta valitsee alalaidasta sivun kaksi ja sieltä Sargasso sea -tiedoston (.m3u, toimii lähes kaikilla playereillä), voi saada hieman käsitystä mitä Radia-radioyhteisö tekee, tiedoston alussa kun tulee hyvä selostus. "Hello. This is a show from Radio. We are a group of stations bringing new & forgotten way of making radio to our listeners...Are you up for it?" Sargasso Sea on dokumentti, jonkinlainen tiivistelmä The Nest of Games -nimisestä radio-ohjelmasta.
Näin!
Tässä vielä suora linkki alasivulle, josta Sargasso sea löytyy:
http://www.lemurie.cz/program/archiv/(offset)/5
Eli päivän kumarrus menee Radianille.
P.S. Saragasso sea -työstä tulee hauskasti mieleen Jone Takamäen laitoksellamme vetämät improvisaation ja äänityön kurssit. Tosin noin kymmenen minuutin kohdalla alkava taustapuhe lapsineen kaikkineen vie koko juttua ihastuttavasti kuin kuunnelman liepeille, päästämättä Sanaa vielä valtaan. Ihmismassan hälinä sukeltaa sisään perkusiivisten, kaikuisien iskujen ylläpitäessä äänikuvaa. Aplodeja, kuin kerroksittain käpertynyttä muistinauhaa.
(Vastenmielisyyteni Sanan valtaa kohtaan löysi vastakaikua äänirunoilija Henry Chopinin ajatuksista, joita oli julkaistu uusimmassa Tuli & Savu -runolehdessä. Chopin kirjoittaa Sanan, pakonomaisen järkeilyn ja järjestyksen kyseenalaistamattomuutta vastaan. "Sana ei tänään palvele ketään mitenkään paitsi sanoakseen kauppiaalle: kilo linssejä, kiitos."
Tähän yhteyteen hieman historiallista kontekstia äänirunoudesta, mistäpä muualta kuin Ubuweb -sivustosta: http://www.ubu.com/historical/sound/sound.html
Jos paikka ei ole entuudestaan tuttu, niin aloitussivulta (ubu.com) löytyy sivuston perustajan haastattelu mp3-muodossa, erityisesti juttua sivuston mp3-arkistoista. Kesto 11min. Tosin melko hilpeää taustamusaa, varoitus.
Hämmentävä yksityiskohta: Kenneth Goldsmith opettaa epäluovaa kirjoitusta. Oppilaita tutustutaan plagiarismiin jne. Koska näin Teakissakin?
Haastattelussa myös vähän esimerkkiä äänirunoudesta.
Tässä kaikki tällä erää. Nyt niitä linssejä...
Pistäkää kommenttia, jos virheitä tms. Kirjoitin tällä kertaa melko ripeästi, kahdessa osassa aamulla ja illalla.
Tunnisteet: Radian, Schafer, teatteri, äänimaisema, äänirunous
Jäin eiliseltä miettimään Truaxin kaupallisen radion rakenneajatuksia. Suomeen ne eivät sinällään sovi, kontrastittomat leikkaukset eivät tunnu olevan aivan niin supertärkeitä suomalaisilla kaupallisilla radiokanavilla. Ehkä oleellisinta on vähäiset dynamiikkavaihtelut, jotta kanava toimii akustisena tilan täyttäjänä arkisille askareille. Truax toteaakin mainosten tehtävän kummalliseksi: on saatava huomio ilman, että kuuntelija tietoisesti huomioisi!
Olen pohtinut kuunnelman tekemistä nämä radion rakenteelliset puolet huomioiden, tai niitä kommentoiden. Radio on alkanut tuntumaan loistavalta paikalta käsiteitaiteelle. Mitä sinä näet nyt, kun kuuntelet tätä, ja tuliko tästä sitä myöten teatteria?
Eilen junassa istuessani oli samassa pienessä osastossa tyttö ja poika läppärin kanssa. He katsoivat elokuvaa niin, että äänet tulivat tietokoneen kaiuttimista. Kuulin siis elokuvaa, mutta en nähnyt. Äärimmäisen kiusallista yhteisen akustisen tilan täyttämistä. Mieleeni tuli, kuinka esimerkiksi saippuasarjat ovat rakennettu niin, että ääni hoitaa vähäisen ja ei-niin tärkeän osan informaation välityksestä. Muutoin ei baarit Suomessa olisi täynnä äänettömänä auki olevia televisioita. Tamperelaisessa pikkuisessa Rotvalli-baarissa niitä on muistini mukaan 4, useasti kaikki olivat eri kanavilla, jukeboksin tai radion soittaessa päivän hittejä. Ääni ilman kuvaa, kuten itse koin junassa, tuntuu todella hermostuttavalta. Ehkäpä kuunnelmaakin voisi ajatella tätä kautta? Millainen olisi kuunnelma joka ei maalaisi kuvia, vaan tuntuisi unohtaneen ne? Kuuluisi tehosteita, satunnaista huonolaatuista dialogia, dramaattisia musiikki-fillereitä, hiljaisuutta ja kuin huonotasoisesta tv-vastaanottimesta muistuttavaa suhinaa.
Lopuksi jotain aivan muuta.
Tämä on yksi tapaa pitää huoli yleisön uskollisuudesta:
http://diggnation.org/
Podcasteja, jonka aiheet valitaan sen mukaan, mitkä ovat olleen em. sivustolla digatuimpia keskustelun kohteita.
http://www.pseudopodium.org/repress/TheStarPit/index.html
Kuunnelma 60-luvulta Yhdysvalloista, huh mitkä musiikit! Ja mikä tempo! Tästä ehkä lisää myöhemmin. Nyt vihdoin kouluun.
Tunnisteet: Barry Truax, radio, ääniympäristö
Tervetuloa
Perustin tämän blogin Teatterikorkeakoulun kuunnelmakursilla tammikuussa 2007.
Kuunnelmakurssi on äänisuunnittelun maisteriopintojen pisin opettajien vetämä
opintojakso, kestoltaan 7 viikkoa.
Ensimmäiset kaksi viikkoa pidettiin syksyllä 2006 yhdessä näyttelijöiden, dramaturgien ja ohjaajien kanssa. Tammikuussa alkoi varsinaisen kuunnelman tekoon varattu 5-viikkoinen periodi, jonne osallistui 4 äänisuunnitelijaa, yksi dramaturgi, yksi ohjaaja ja kolme näyttelijää. Lisäksi jotkut näyttelijät saattavat olla käytettävissä.
Tässä blogissa esittelen löytämiäni kiinnostavia tekstejä, podcasteja tai muita aiheeseen liittyviä nettimateriaaleja. Huom. Nämä eivät ole millään muotoa akateemisia tekstejä tai lähdemateriaaliksi kelpaavia.
Pyrin kirjoittamaan ainakin 50-prosenttisesti aiheista, joihin voin antaa linkit.
Ymmärtääkseni hieman radiota mediana, Luin viime viikolla Barry Truaxin mainiosta Acoustic Communication -kirjasta suoraan radiota käsittelevät osuudet. Alunperin 80-luvulla julkaistu kirja koki päivityksen 2000-luvun alussa, jolloin keskustelu digitaalisista lähetyksistä ja netin tarjoamista kuuntelumahdollisuuksista kävi kuumimpana. Mainion esimerkin tästä keskustelusta tarjoaa Alan Beckin essee vuodelta 2002, nimeltään The 'Death of Radio'?.
Beckin essee: http://www.kent.ac.uk/sdfva/rp/index.html
Barry Truax sai minut pohtimaan radion rakenteita. Kaupallisten radioiden ohjelmavirta on jaettu blokkeihin, jotka muodostavat ohjelmakartan. Nämä blokit täytetään ohjelmalla, mainoksilla ja musiikilla. Truax jakaa (kaupalliset) radiot foreground(suomennan sen huonosti "pintaradioksi") ja background ("taustaradio") -kanaviin. Pintaradio pyrkii pitämään jatkuvalla intensiteetillään kuulijan mukana. Jälkimmäinen operoi lähes hypnoottisena taustana kuuntelijan/kuluttajan askareille ja tästä äänimatosta esiin ponnistaville mainoksille. Suomalaisista kanavista esimerkiksi kelpaavat edellisestä Kiss FM ja jälkimmäisestä Groove FM.
Oleellista on, että ns. vaihtoehtokanavat, jotka eivät tavoittele pääasiallisesti voittoa, ottavat lähes poikkeuksetta kaupallisten kanavien rakenteen, vaihtaen vain sisällön. Ylen 1, jonka tarjontaa esittelen hieman seuraavaksi, eroaa kaupallisista kanavista myös rakenteensa osalta, siksi sen kuuntelu lienee mielestäni äärimmäisen mukava ja virkistävää. Usean kuuntelukerran jälkeen toki Ylen ykkönenkin alkaa vaikuttamaan konventionaaliselta ja kankealta...
Mikä tämä rakenne siis on? Sekä pinta- että taustaradio pyrkii tekemään siistejä leikkauksia. Juontajan puhe vaihtuu radion identiteettimainokseen ("Tämä on Radio Helsinki"), tästä varsinaisiin mainoksiin ja taas identiteettimainoksen kautta juontajan spiikkiin, joka johtaa musiikkiin. Musiikkikappaleesta palattessa juontajan puhe alkaa jo usein kappaleen lopun päälle, jottei kuuntelija kokisi kevyttä katharsista, kokien näin vieneensä kuunteluhetken loppuun. Tämä kokemus saattaisi johtaa uuden toiminnan aloittamiseen, joka saattaisi hyvinkin olla kanavan vaihto!
(Kaupalliset) radiot käyttävät erilaisia malleja rakentaessaan ohjelmavirtaa mainoksista, puheesta, hiljaisuudesta ja uutisista, pyrkien usein enemmän tai vähemmän tasaiseen, katkeamattoman oloiseen ohjelmavirtaan.
Mitä siis kuunnelmalle tapahtuu, kun se otetaan pois tästä ohjelmavirrasta? Tosin kuunnelmia soitetaan, käsittääkseni, Suomessa yksinomaan Yle 1 -kanavalta, joka ei pyri tälläiseen katkeamattomaan tunnelmaan. Em. kanavalla on paljon enemmän hiljaisuuksia, esimerkiksi uutisten ja musiikikappaleen välillä, tunnin ohjelmavirrassa on paljon vähemmän tapahtumia("palikoita") kuin kaupallisilla kanavailla. Myös äänen dynamiikka on isompaa. Kaupallisilla kanavilla, ainakin Truaxin kotimaassa Yhdysvalloissa 80-luvulla(...), suurimmat dynamiikkaerot kuullaan mainoksissa.
Yle 1 -kanavalla dynamiikkaerot voivat olla esimerkiksi reportaasi-tyylisen ohjelman sisällä melko isoja, hiljaisesta tausta-atmosta kompressoituun juontospiikkiin. Tällöin myös kuunnelma (tyypillisesti) nyanssirikkaana ohjelmaformaattina "ui" helposti Ylen 1:n ohjelmien väliin. Olen itse kokenut tämän asian useasti, viiimeksi tänään. Kuuntelin vuoron perään Yle 1:sta ja nettiradioita. Ylessä sunnuntaipäivän kuunnelmauusinta vaihtui pianokonsertoksi, kohta vuorossa oli keskusteluohjelma klassisen musiikin konventioista. Kuunnelma erottautui tästä ohjelmavirrasta
ehkä eniten järjestetyn oloisena äänimaisemana.
Netissä surffatessani päädyin WMBR-yliopistoradion sivuille.
os: http://wmbr.mit.edu/
Ranskankielinen ohjelma Haitista tuntui sopivan hyvin yhteen Yle 1:n tarjonnan kanssa. Syödessäni kuuntelin synnyinkaupunkini Huittisten paikallisradiota, Radio Mantaa, jonka ohjelma tulee nykyisin valmiiksi tuotettuna joitakin spiikkejä ja uutisia lukuun ottamatta muualta. Tämä käytäntö on käsittääkseni melko yleinen suomalaisilla kaupallisilla radiokanavilla. Truaxin kuvailut kaupallisen radion uutistiominnasta osuivat hyvin kohdalleen: kevyitä aiheita, paljon uutisia ihmisistä ja beille tapahtuneista kummallisista jutuista sekä nopeita leikkauksia kanavan identiteettijinglen ja juontajan kautta takaisin dynamiikaltaan hyvin kapeaan musiikkivirtaan.
Pari hyvää löytyä Ylen sivuilta: Kaikuluotain-blogi, jonka kirjoittaja Mikko Paartola pohtii podcasteja, dokumenttia internetin aikakaudella ja muuta sellaista. Kuuntelemisen arvoinen on dokumenttituottaja Hannu Kariston haastattelu aiheesta:
http://blogit.yleradio1.yle.fi/kaikuluotain/ovijaikkunat
Myös pienet äänikirjeet ovat napakan muotonsa puolesta oivallisia auditiivisia pakinoita. Juha Hurmeen väritetyn(?) oloinen puhetyyli vei kokemukseni melko lailla lähelle kuunnelman kuuntelemista.
http://www.yleradio1.fi/kulttuuri/kultakuumeenkolumni/
(Su 21.01.07 0:35 Huh mikä remix: keskustelua Jeesuksen opetuksista, taustalla Duran Duranin Girls on Film -biisi. Mahtava yhdistelmä, tulee mieleen kummalliset AM-taajuuksien kuuntelut teininä. Kaksi radiokanavaa kerralla, sopii nykyajan nopeatahtiseen asioihin tutustumiseen! Kummaa, että tuo Luukkaan evankeliumia pohdiskeleva toimittaja puhuu hyvin juuri puolet hitaampaan tahtiin Duran Duranin nopeatempoisen biisin kanssa. Voitte kokeilla itse asettamalla taajudeksi 87,8-88 MhZ Helsingissä.)
Lisäksi Truax asettaa, tosin ei radiosta puhuessaan, äänitapahtumat ketjuun niiden semanttisen tarkkuuden mukaan: Puhe-musiikki-ääniympäristö(soundscape). Puhe on sääntöjen asettamaa, usein tarkan viestin välittämiseen pyrkivää. Jo pari sanaa kokonaisesta lauseesta irroitettuna voi luoda tarkkoja merkityksiä. Saman pituinen pätkä musiikkia voi tuntua täysin irralliselta. Musiikin palasten suhteiden syntyminen vaatii usein ajallisesti pidempiä jaksoja.
Tämä Truaxin malli ei toki pyri olemaan kaikenkattava, mutta toimii hyvin avauksena keskusteluun, kun puhutaan äänisuunnittelusta ja äänen merkityksistä. Siitä ehkä enemmän lisää ensi kerralla.
Edit: tähän tutustun seuraavaksi http://radia.fm/ . Löytyi Resonancefm.com -radion ohjelmakartasta linkkinä. Lontoolaisen Resonance FM -kanavan maanantaiohjelmistoon näyttäisi kuuluvaan jonkin eurooppalaisen maan tuottama radiofoninen biisi. Huomenna 22.1. on luvassa Radia FM -kanavan tuotos.
Tunnisteet: Barry Truax, metainfo, radio, Yle
